maanantai 18. huhtikuuta 2016

We're going to get married!


Eli vastaus viime postaukseen: meillä on viimeinkin vihkijä!!! Tätä odotettiin pitkään ja hartaasti ja tämä on ollut koko häätouhussa se tähän asti stressaavin juttu. Nyt se on saatu ruksattua pois sieltä to do -listalta ja voin taas hengähtää. Pirkanmaan käräjäoikeus pelasti meidät ja itseasiassa vihkijä vaikuttaa oikein mukavalta sähköpostien perusteella. Häihin on kohta enää neljä kuukautta eli esteettömyystodistuksenkin voisi jo hankkia. Hullua...

Hääjärjestelyt siis etenevät kyllä tästä piiiiitkästä blogihiljaisuudesta huolimatta. Nyt on vaan raksalla meneillään kaikista kiireisimmät hetket, koska irtisanoimme juuri väliaikaisen vuokra-asuntomme ja kuukauden päästä pitäisi jo pystyä asumaan uudessa talossa. Aikamoista hässäkkää siis meneillään sillä rintamalla. Vähitellen keskustelut häistä ovat kuitenkin lisääntyneet ja kutsut pitäisi suunnitella + painattaa tässä ihan lähiaikoina, jotta ne saadaan pian postiin. Hääpuvun muokkaukset pyörivät mielessä yhä useammin, kun pohdin tehdäkö puvusta täysin olkaimeton, kaksiolkaiminen vai jättää se yksiolkaimiseksi. Ja jos se jätetään yksiolkaimiseksi, mitä sille yhdelle olkaimelle keksitään. Äitini kuitenkin totesi, että katsotaan sitä sitten kun ollaan muutettu. Onhan tässä vielä aikaa, mutta muutama kuukausihan menee ihan hujauksessa.

Mutta tärkeintä, että meillä on nyt VIHKIJÄ! Ei enää plan B:n miettimistä, koska plan A toteutuu sittenkin.